Loma?

En ole ollut yksin lomalla 15 vuoteen.

Lähestulkoon kaikki lomamatkat, yhtä lukuun ottamatta, olen tehnyt vähintään kaksin tai useamman henkilön kanssa.

Lähenevä talviloma ja hyvin pian alkava kesäloma heinäkuussa pelottavat.

Lomamatkoihin, joita etäisyydessä mitattuna on kertynyt varmaan satojen tuhansien lentokilometrien edestä, liittyy niin paljon hyviä muistoja, etten ole varma miten pysyn kasassa noustessani seuraavan kerran lentokoneeseen.

Tämä kirja on täynnä noin 12 vuoden aikana tehtyjen NYC-reissujen tärkeimpiä tietoja; kulttuuria, viihdettä, shoppailu- ja ruokailupaikkoja, muistiinpanoja. Kaiken sen, minkä yhdessä matkoillamme etsimme ja löysimme. Samanlaisia kirjoja on myös muista kaupungeista, joista olemme pitäneet ja joissa olemme usein vierailleet.

En vielä tiedä, haluanko tai saanko pitää tämän tai niitä muita muistikirjoja.

Minun on ryhdyttävä keräämään uusia matkamuistoja. Ei siis sitä rihkamaa, vaan muistoja matkoilta. Onneksi maailma on täynnä paikkoja, joissa en ole käynyt. Aion vastedeskin matkustaa ja luultavasti seuraavan kerran jo kesälomallani.

Matkustamisessa on aina ollut hienoa uusien paikkojen näkeminen ja asioiden kokeminen. Se on sanomattakin selvää ja sen kaikki tietävät.

Mutta eniten minua on aina lämmittänyt se, miten olen nähnyt toisen nauttivan lomasta ja matkustamisesta. Se on jotain sellaista, mitä rahalla ei välttämättä saa, mutta minkä olen voinut toiselle antaa.

Toistaiseksi joudun kuitenkin pitämään matkoistani kertyvät muistot vain itselläni.

Se hieman sattuu.

Iso pyörä pyörii

Asiat etenevät.

Kun enimmät puheet on puhuttu ja päätökset tehty, on toiminnan aika. Talo meni siis jo aiemmin myyntiin ja jo viikon kuluessa tärppäsi. Suosittelun perusteella valitsemamme välittäjä taiteili lähtöhinnan sen verran hyvin kohdalleen, että talo lopulta varmaankin myi itse itsensä.

Viiden vuoden sijoituksen vuosituotto: 9,8 %. Ei paha.

Aikaa muuttoon viisi viikkoa. Uudesta osoitteesta ei tietoakaan. Paha.

Nyt alkaa tiukka asunnon metsästys ja vähitellen alkaa tajuntaan tunkea myös tosiasia, että tavaraa on kertynyt aivan älyttömästi. Siis aivan posketon määrä. Tarpeellista ja tarpeetonta.

Ristiriita tulee siitä, että en halua luopua mistään vain sen takia, että joku on tehnyt minulle ikävän tempun.

Ei ole minun syyni, että joudun muuttamaan koko elämäni. Tinkimään asioista, kuten omasta tilasta. Omasta pihasta. Koriste-esineistä, joista olen aiemmin saanut iloa. Omasta kotiteatterista, joka on vuosien mittaan antanut lukemattomia elokuvaelämyksiä. Tauluista, jotka eivät enää mahdu seinille. En suostu.

Edessä on siis suuri varastointiprojekti. Pakkaan kaikki tavarat pahvilaatikoihin ja otan itselleni varastotilaa. Lähimmät sukulaiseni saavat varautua ottamaan vastaan pahvilaatikoita. Tai esimerkiksi kahdet laskettelusukset ja monot. Onneksi he ymmärtävät.

Mihinkähän hittoon sitä tästä seuraavaksi joutuu?

Kun mies valehtelee

Tuli eilen yleistettyä rankasti yhteen suuntaan, joten yleistetään myös toiseen.

Kun mies valehtelee, hänellä ei ole mitään suuria motiiveja mielensä sopukoissa. Miesten valehtelu on yleensä tyyppiä "laajennettu hätävalhe". Käytännössä se tarkoittaa valehtelua, hätävalhetta tai totuuden muuntelua (samat asiat monille, mutta erotellaan ne tässä myös vähemmistöä varten) jonkin oman, lyhytaikaisen tavoitteen saavuttamiseksi.

Miesten valehtelun ikuisuusongelmahan on se, että miehet ovat keskimäärin sen verran typeriä, että jäävät aina, poikkeuksetta, ennemmin tai myöhemmin, siitä kiinni. Siksi valehtelemme asteittain, koska kuvittelemme, että nainen ei osaa yhdistää monta pientä valetta yhdeksi isoksi läjäksi ja että syntilista muka siten pysyy pienenä.

Heput: tämä on iso, ISO, virhe. Nainen ei olekaan yhtä hyväuskoinen kuin olette tähän asti luulleet.

• "Pitäisi mennä käymään kaverilla tekemään asiaa x (=joku judanssi, tarkistus, korjaus, ihmettelemään autoa/mopoa, viemään/hakemaan jotain)" = Ensimmäinen säälittävä yritys pedata ensinnäkin sitä, että tässä hommassa saattaa lipsahtaa koko lauantai-ilta.

Kestää maksimissaan noin 10 minuuttia, ennen kuin nainen on jo jyvällä.

• "No mennään me varmaan sen jälkeen vielä yhdelle ja tullaan takaisin kymmeneltä" = Maailman yleisin ja tyhjin lupaus, jota ei varmaan ihmiskunnan historiassa ole ikinä pidetty.

Tarkoitus on päästä vain ovesta ulos, koska kun tämä ensimmäinen este on ylitetty, on myöhemmin tiedossa seuraava lipsautus. Vastapalveluksen tai jonkin muun myönnytyksen luvattua on mahdollisuus ensinnäkin lähteä.

• "Seuraan liittyi vanha kaveri y, jota emme ole nähneet todella pitkään aikaan. Vaihdetaan vähän kuulumisia." = Tässä menee todella pitkään.

Tässä on toinen karkea virhearvio, minkä mies tekee: kuvittelee, että "viime hetken" muutos suunnitelmassa paikkaa mitenkään sitä alkuperäistä luikuria. Varsinkin kun edellinen on kirjoitettu tekstiviestinä (aamen ennakoivalle syötölle, ei tule promillelipsumisia) ja puoli tuntia ennen umpeutuvaa määräaikaa.

News flash: edellä kuvatun kaltainen kikkailu vain pahentaa ja moninkertaistaa aiempia valheita. Mies; tee viimeistään tässä vaiheessa itsellesi palvelus ja kerro suunnitelmasi ajoissa etukäteen. Olet tyhmä, mutta ainakin rehellinen.

• "Lähden puolen tunnin päästä."

Et pysty selvin päin pitämään aikatauluistasi kiinni, joten miten ihmeessä vielä luulet sen onnistuvan pienessä pierussa ja hyvässä seurassa. Nainen tietää tasan saman kuin sinäkin, joten aivan turha yrittää. Tilanne vain pahenee tällä viestillä.

• "Sori, nyt meneekin pitkään. Menen x:lle yöksi, kun on hän asuu tässä lähempänä ja en viitsi häiritä yöuniasi." = "Posket ovat jo sen verran täynnä, että saatan vahingossa sinut kohdatessani lipsauttaa jotain illan jutuista. Ja niistä joka ikinen on vahingollisempi kuin yksikään edellisistä valheista." 

Tässä kohden, ironista kyllä, valhe lähenee jo totuutta. Mies; olet nimittäin jo niin syvällä, että nyt olisi jonkun syytä tulla repimään se lapio käsistäsi, ettei tarvitse köysiä laskea sinne kuoppaan.

Ja x asuu lähellä. Enkä viitsi häiritä yöuniasi.

Kehittymässä on selvästi ns. no-win-tilanne. Nyt kannattaa olla hölmöilemättä lisää (esim. karaoken, vieraiden naisten, nakkikioskilla reippaasti isomman miehen jne. kanssa), mennä pötköttämään ja varustautua seuraavan aamun henkiseen turpasaunaan.

Ja silti tämä toistuu kerta toisensa jälkeen. Mies ei välttämättä opi, mutta naisella saattaa se kärsivällisyys jossain kohden loppua kesken. Siihen asti ja sitä odotellessa on odotettavissa polvikulumia, äkillisiä kuluja esimerkiksi tietyissä vaatekaupoissa ja ravintoloissa sekä tyhjiä lupauksia olla valehtelematta seuraavalla kerralla.

Kannattanee muistaa myös vanha työelämän sanonta.

"On helpompi pyytää jälkikäteen anteeksi kuin pyytää etukäteen lupa."

Kun nainen valehtelee

Olen oppinut jotain reilun kolmenkymmenen vuoden aikana.

Kun mies valehtelee parisuhteessa, hän tekee sen välttyäkseen ongelmilta, eli käytännössä kiinnijäämiseltä asiasta x. Toisin sanoen hän suojelee omaa ahteriaan.

Kun nainen valehtelee, hän tekee sen yleensä jostain altruistisesta syystä. Esimerkiksi suojellakseen miestä.

Ainakin näin väitetään. Teoria on vedenpitävä niin kauan, kunnes sen voi todentaa jostain riippumattomasta lähteestä. Esimerkiksi kännykän tekstiviesteistä:

"Kiitos, että olet auttanut mut mun elämäni vaikeimman ajan yli."
"En malta odottaa, että päästään aloittamaan uusi elämä yhdessä."
"Olet jatkuvasti mielessäni."
"Hali, oisinpa siellä sun vieressäsi."
"Rakastan sua hirmuisesti."
"Tämä kaverin bändi voisi olla sopiva meidän häihin (lisää jokin kolmen pennin harrastelijaorkesterin YouTube-linkki tähän)"

Verrokkina se, mitä suusta päästellään:

"En ole rakastunut tai rakastumassa kehenkään, korkeintaan ihastunut ja se on pistänyt minut miettimään asioita."
"Haluan nyt asua yksin, jotta voin etsiä itseäni. Olen aika sekaisin."
"En voi edes ajatella seurustelevani kenenkään kanssa nyt, se ei olisi reilua minua tai sitä toista ihmistä kohtaan."
"Mitään ei ole tapahtunut, eikä ole tapahtumassa."

Ei kannattaisi jättää matkapuhelinta lojumaan ilman näppäinlukkoa tai suojakoodia. iPhonesta saa selville aika kätevästi koko tarinan. Ja yhdessä siistissä ketjussa.

Ei jätä selittelyille juurikaan tilaa.

* * *

Tiedän. Oli aika tyylitön veto mennä toisen kännykälle, mutta tilaisuus teki varkaan. Viimeisen kuukauden aikana on kuitenkin tullut sen verran ristiriitaista signaalia eri lähteistä, joten ajattelin tehdä kerralla (itselleni) selväksi, että missä mennään. Kuten keskustelut osoittivat, joku puhuu nyt enemmän potaskaa kuin toinen.

En ole kuitenkaan viitsinyt asiasta väitellä tai kyseenalaistaa puhutun ja kirjoitetun välisiä eroja. Parempi näin, että minä tiedän totuuden ja nainen luulee suojelevansa (ex-)miestään.

Näyttö

Viime sunnuntaina oli ensimmäinen näyttö. Valitsemamme kiinteistövälittäjä on pätevä ja hänellä vaikuttaa olevan kaikki edellytykset saada talo myytyä.

Siinä olivat hyvät uutiset. Huonot uutiset ovat ne, että tällä paikkakunnalla ja alueella tilastojen mukaan kämpät liikahtavat noin 1-5 kuukauden kuluessa ensiesittelystä. Ja lähtökohtaisesti sekin tilasto valehtelee, koska jos välittäjä/firma vaihtuu, tilasto nollautuu.

Uutisen kuultuani kelasin jo pahimmat kauhuskenaariot mielessäni. Nyt kun näyttää joka tapauksessa siltä, että toinen on muuttanut pois - jos ei jo kokonaan fyysisesti niin ainakin henkisesti - pikaisen tarkistuslaskennan perusteella minulla ei ole muuta paikkaa tai vaihtoehtoa kuin jäädä talovahdiksi tänne korpeen. Autolla pääsee töihin, mutta takaraivossa tanssahtelee etiäinen, että lähipäivinä ja viikkoina työpäivät saattavat venyä pitkähköiksi.

Jo nyt, lyhyen yksinasumisen jälkeen entinen turvallinen ja lämmin koti on todella ahdistava paikka.

* * *

Niin, se ensimmäinen näyttö. Juuri ennen sovittua ajankohtaa ja poistuessani väljemmille vesille törmäsin potentiaalisiin ostajiin. Ensimmäinen kandidaatti oli kolmen hengen perheyksikkö, jossa oli myös juuri ja juuri kävelevä lapsi. Viipyilin postilaatikolla juuri sen verran aikaa, että näin myös toisen ostajakandidaattikaksikon. 

Ei olisi pitänyt. Pariskunta oli aivan kuin minä ja avovaimoni asuntomme ensinäytöllä, sekä ulkoiselta olemukseltaan että aikomuksiltaan. Vaikka näin pariskunnan vain etäältä, ilma karkasi palleastani. 

Ajoin autolla pois läheisen teollisuusalueen parkkipaikalle ja itkin vuolaasti.

Kaksi askelta eteenpäin ja yksi taaksepäin. Tällä hetkellä se kuvaa selviytymistarinani käsikirjoitusta aivan liian osuvasti.

Tuntemukset kuin vesiputoukset

Ex kävi.

Saman katon alla asuminen ei onnistu meiltä ilman itkufestareita tai aaltoilevaa liikettä ikävän vihanpidon ja "mitään-ei-ole-tapahtunut"-tunnetilan välillä. Niinpä totesimme, että lienee parempi, että toinen ei asu ainakaan koko ajan saman katon alla, kunnes talo on myyty. "Loogisin" ja "kustannustehokkain" ratkaisu on siis se, että minä jään ja hän lähtee. Ei tarvitse ottaa vuokrakämppää, koska hänellä on paikka jo nyt, missä voi oleilla.

Exä siis pakkasi jo muutama päivä sitten minimaaliset kamansa, lähinnä vaatteita ja päivittäin tarvitsemiaan tavaroita ja liikahti tämän 26-vuotiaan mahtisonninsa luokse asumaan "platonisessa" suhteessa toistaiseksi.

Minulle jää yhteinen automme, jotta pääsen "maalta" töihin; tämä uusi adonis asuu Helsingissä, josta pääsee helposti julkisilla töihin ja oikeastaan ihan minne vain.



* * *

Exäni suhtautuu hirvittävän järkeilevästi kaikkeen. Juuri siten, kuten jo puoli vuotta asioita hautoneen ihmisen voisi kuvitellakin. Murhaavalla tehokkuudella ja etukäteen mietityillä vastauksilla. Olen täysin alakynnessä, aivan luonnollisesta syystä.

Minä olen siinä parisuhdemyrskyn pahimman pyörteen silmässä. Minulle tämä kaikki on tullut täysin odottamatta, uutena ja aivan muutaman päivän aikana.

Pillahdin itkuun miltei heti, kun ulko-ovi sulkeutui ja taloon jäi jälleen vain minä.

En varsinaisesti tunne vihaa exääni kohtaan, vielä. Nykyoloani kuvaa lähinnä välinpitämätön shokkitila. Kävelen ympäriinsä sellainen iso tyhjiö rinnassa. Ulkoisesti ei mikään ole vielä muuttunut. Koti näyttää vielä kodilta, käyn edelleen töissä. Puen tutut vaatteet päälle aamuisin ja käyn soittamassa ihan kuten ennenkin.

Silti sisuskalujani jäytää koko ajan jokin. Sisälläni jokin kuolee hitaasti, samaan tapaan kuin kukka kuihtuu vähitellen. Olo on hyvin mekaaninen ja iloton, en nauti tutuista asioista samalla tavalla kuin ennen.

Hyvä ruoka menee hukkaan.
En saa elämyksiä kuultuani uutta bändiä.
En naura televisiosarjoille tai komedioille kuten ennen.
Vapaa-ajan suunnittelun aikajänne on pudonnut viikosta tuntiin.
Punnerran vain eteenpäin horroksessa.

Kaikki sanovat, että olo helpottaa jossain vaiheessa. Niin myös työterveyden psykologikin, jonka kanssa olen ehtinyt myös jutella. Hänellä oli yllättävän järkevän tuntuisia ohjeita ja jopa sellaisia, joita olen aina kuvitellut olevan ammatti-ihmisiltä kiellettyjä jakaa:

• Tuska hellittää, kun pitää kiinni omista rutiineista, eikä lähde muuttamaan elämää enemmän kuin se itsestään muuttuu.

• Tee lyhyen aikajänteen suunnitelmia, joilla on selkeät tavoitteet. Toteuta ne. Jos harrastat jotain, älä lopeta treeneissä käyntiä. Jos soitat jotain instrumenttia, soita sitä joka päivä samaan aikaan esim. tunnin ajan. Katso televisiosta edelleen lempisarjasi tutuilla ohjelmapaikoilla jne.

• Listaa käytännön asioita, joita pitää saada aikaiseksi seuraavan viikon aikana ja toteuta ne. Viikon umpeuduttua tee uusi lista. Toista.

• Jos mahdollista, älä asu tulevan entisen puolisosi kanssa saman katon alla.

• Koska henkilökohtainen elämäni on muuttumassa nyt rajusti, minun tulisi pitää joitakin kiintopisteitä samana. Puhutaan ihmissuhteen, työn ja kodin kolmiosta. Tuossa yhtälössä voi kaksikin asiaa muuttua, mutta kolmas, mikä vain jäljelle jäävistä, tulisi yrittää pitää ennallaan. Teoriassa sillä estetään tyhjän päälle joutuminen.

• Älä MISSÄÄN TAPAUKSESSA mene lääkäriin ja hae sairaslomaa.

Aika rohkeaa puhetta noin nelikymppiseltä ammattiauttajalta. Keskustelusta kyllä kuulsi läpi sellainen perussävy, että en ollut laatuaan ensimmäinen asiakas hänelle, mutta jotenkin myös aistin, ettei tällaisia neuvoja voi antaa sellainen nainen, jolle ei ole joskus tapahtunut samantapaista kuin nyt minulle...

Etenkin viimeinen neuvo on järkevä, ehkä paras kaikista. Nyt jos koskaan ei voi jäädä yksin maaseututaloon pariksi viikoksi makaamaan sängyn pohjalle. Sieltä ei todennäköisesti ole minkäänlaista nousua takaisin.

Tekeminen pitää mielen virkeänä. Tähän on pakko uskoa.

Vaikka tuntemukset kohisevatkin korvien välissä kuin keväinen koski.

Hengitys

Töissä muistan edelleen hymyillä.

Kotona on edelleen yritettävä muistaa hengittää.

* * *

Ison talon Antti (tai Juhis)

Isossa talossa yksin eläminen on todella hiljaista.

Kun on tottunut siihen, että toiselle ihmiselle voi jutella milloin vain, pitkät pätkät hiljaisuutta tuntuvat todella kummallisilta.

En pidä pitkistä puhelinkeskusteluista. Minulle on luontevaa nähdä ihminen, jonka kanssa keskustelen.

Nyt olen viettänyt kaksi päivää yksin, miltei puhumatta. Eilen sanoin ääneen ehkä 5 lausetta. Tänään en ole sanonut mitään. En kenellekään. En ole edes hyräillyt tai lauleskellut ääneen. Tunne on äärimmäisen outo, etenkin kun puhumattomuus ei johdu kurkunpään tulehduksesta tai muusta lääketieteellisestä seikasta. Se on ikään kuin oma valinta. Alan ymmärtää, miksi autiolle saarelle jääneet ihmiset alkavat puhua itsekseen ääneen.

Talossa yksin aikaa viettäessä tulee myös pohdittua kaikenlaista. Esimerkiksi ääniä, joita toinen ihminen tuottaa askareillaan. Askelten äänet, kolisevat astiat, avautuvat ja sulkeutuvat kaapin ovet, kahina kirjan sivun kääntyessä, naurahdus ääneen televisio-ohjelmalle. Näitä ääniä ei ole, tai ainakin itse tuotettuna ne eivät kuulosta samalta.

Aivan kuten toisen laittama ruoka maistuu aina paremmalta kuin oma tekemä. Etenkin kun se on tarjoiltu pöytään. Nyt ymmärrän myös, miksi sinkuilla on luonnostaan paljon kavereita tai ainakin sosiaalisia kontakteja myös työn ulkopuolella.

Kun on yksin, ei välttämättä tarvitse olla itsekseen. Mutta sitten kun on itsekseen, on todellakin yksin.

Kevättuunaus

Katsoin peiliin. En pitänyt näkemästäni.

Entisenä aktiiviurheilijana tiedän, että kroppa kärsii joutenolosta ja hyvästä elämästä. Mutta jos tästä joskus on suunta ylöspäin ja ehkä tarkoitus herättää jonkun ihastuttavan naisen huomio, ei ulkonäköseikkoja voi olla ohittamatta. Persoonallisuudella ei valitettavasti nykyään tehdä ensikontaktia.

Poikamiesboksin ensimmäinen hankinta lienee vaaka. Sellaista ei meidän taloudessa ole aiemmin ollutkaan, kun exällä oli joskus nuorena tyttönä taipumusta sairaalloiseen painontarkkailuun.

Seuraava hankinta on polkupyörä. Sellaistakaan ei ole ollut, ainakaan mankelointikuntoista, vuosiin. Työmatka taittunee jatkossa polkupyörällä, vaikka osoitteesta ei tarkkaa tietoa vielä olekaan.

Hyvänä päivänä en ole varsinaisesti ulkoisesti ruma, mutten mikään adoniskaan ja tällä hetkellä siihenkin on vielä matkaa. Äh.

Tässä on riski kasata liian monta projektia yhteen kevääseen...

Katumusta?

Tässähän on sanoiltaan sattuva ralli, loistavalla bassosoundilla höystettynä.

Gotta do a little bit of reminiscing on the days that just gone by
They say don't look back but I take things in stride
Everybody wanna minimize
They want to change what can't be undone
I can see it's a recipe that always leads to just no fun

Haven't slipped that time to take you back
I got a few regrets of my own
She had a diamond eye, beauty all her own
Where are you now girl
You know you got that special place
I always see you when love spits in my face

Regrets, I've had mine

Lonely nights and a whole lot of wasted time
If you see her won't you tell her for me
It's better this way to avoid our misery

Regrets, I've had mine

Sometimes, when I think back
I wonder where it was that I lost track
And I think of you, ha ha baby who knew
Who knew

She's out there, she's somewhere
I'm losing my head again
She's always haunting me
I'm going out of my head

Regrets, I've had mine

* * *

Katumusta. Todellakin.

Hymy

Keskittyminen entistä tiukemmin työhön vie ajatukset muualle. Työelämän draivi tukahduttaa yksityiselämän tuskaa.

Työkaverit eivät tiedä, eivätkä arvaa mitään.

Mitä enemmän töissä hymyilyttää ja naurattaa, sitä suurempi tuska jäytää sielua. Voin todella huonosti. En tiedä, pitäisikö kertoa kenellekään. En varmaan osaisikaan.

En ainakaan nyt.

Hymyilen siis entistä leveämmin.

Hyvät puolet

Asioita pohdittuani ja alustavasti jäsenneltyäni olen onnellinen yhdestä asiasta: tässä tuskallisessa yhtälössä ei ole sitä kaikkein herkintä muuttujaa mukana kärsimässä.

Meillä ei ole lapsia. Kauheinta olisi se, että viaton pieni ihminen kärsisi yhden (no, kaipa sitten kahden) aikuisen ihmisen typeryydestä.

Lohduttavaa minulle, mutta samalla suomalaisia erotilastoja selatessa todella synkkä ja vasta nyt valkeneva fakta.

En ole aiemmin kiinnittänyt huomiota uusioperheiden tai yksinhuoltajien määrään, mutta niitä on nykyään todella paljon.

Luojan kiitos nyt omalta osalta ei tarvitse tätä tilastoa enää mustemmaksi tuhria.

Myynnissä maalaisunelmaa 125 neliön verran

Omaisuus menee jakoon. Se on tässä vaiheessa selvää. Yhteistä omaisuutta, siis ihan lain silmissä tai sopimusteknisesti, on kaksi yksikköä: talo ja auto.

Näistä ensimmäisenä vasaran alle menee talo. Tarjolla on siis kaksikerroksista maalaistaajamaunelmaa Helsingin ulkopuolelta noin 125 neliön ja viiden huoneen verran. Omakotitaloidylli siirtyy nyt hamaan tulevaisuuteen, kun edessä on mitä suurimmalla todennäköisyydellä jälleen vuokra-asumista Helsingissä. Lähellä työtä, lähellä jotain, mikä pitää järjissä.

Maalla asuminen on mukavaa, kun kaikki on hyvin. Yhtäkkiä, kun olet yksin isossa talossa, se on helvettiä. Vähäiset ystävät ovat 50 kilometrin päässä, iltaelämää ei ole, minnekään ei tässä lamaantuneessa mielentilassa tule lähdettyä. Olet ympäriltäsi murentuneen elämäsi vankina, muistojen umpiossa, jossa jokainen valokuva, matkamuisto ja yhteinen hankinta muistuttaa tähän asti suurimmasta epäonnistumisestasi.

Nyt tämä maalaisunelma tuntuu entistä vähemmän kodilta. Se on enää kulissi, joka suojaa yksityisyyttä ja tuskaa, joka muutoin näkyisi koko maailmalle. Nyt jo ahdistaa, miten iso projekti on pakata koko elämä (ja heittää osa siitä pois) ja ahtaa se johonkin itsepalveluvarastoon ja noin neljäsosaan entisestä tilasta.

Tavaroilla ei onnea saa, mutta esimerkiksi erilaisten harrastusvälineiden säilöminen ja käyttö (tästä myöhemmin ehkä lisää) tuottanee vastaisuudessa ongelmia. Tällä hetkellä noin 15 vuotta kestänyt aktiivinen koriste-esineiden tai DVD-elokuvien keräily ei tunnu kovin järkevältä vedolta. Se oli erittäin järkevää silloin, kun asumapinta-alaa oli se vähintään 80 neliötä (eli viimeiset 15 vuotta).

Luopuminen alkaa nyt.

Maailma väritetyn linssin läpi

Ostin uuden kameran.

Saattaa olla, että tähänkin blogiin ilmestyy kuvia jollain aikataululla. Muitakin kuin netistä laillisesti liitettyjä sitaattikuvia.

Klassinen veto

Parametrit alkavat vähitellen selvitä.

Toinen osapuoli on - kaikkien ylläripyllärien ylläripylläri - työkaveri.

Ensimmäinen tapahtumapaikka: firman pikkujoulut.
"Työkaverin" ikä: 26 vuotta.
Ikäeroa: 11 vuotta.
Avoliittomme jatkumisen todennäköisyys: lähenee nollaa.

Hieno homma.

Avioliiton keskimääräinen kesto on 7 vuotta

Tässä tapauksessa kestin kaksi avioliittoa. Tai "kestin" on oikeastaan vähän väärin sanoa, koska mitään 7 vuoden kriisiä ei ollut. Romantiikkaa riitti. Mitään isoja erimielisyyksiä ei ollut. Elimme yhteiselämää täysillä.

14 vuoden jälkeen kuitenkin tapahtui jotain. Houkutuksia saattoi ehkä olla matkallakin, mutta kun toinen pettää niin pitkän uskollisuuden päätteeksi, se on kipeämpää kuin mikään normijärjellä kuviteltava tuska. Ilmeisesti tätä touhua oli jatkunut jo jonkin aikaa, arviolta puoli vuotta. Alussa ehkä viattomampana, mutta joka tapauksessa kirjoittamattomat säännöt oli rikottu.

Tekosyitä voi olla monia, ja varmaan toinen niitä järkeileekin vinon pinon oman toimintansa selittämiseksi.

Emme menneet naimisiin.
Omasta päätöksestämme.

Emme hankkineet lapsia.
Omasta päätöksestämme.

Teimme uravalintoja, joita ole tarvinnut katua.
Omasta päätöksestämme.

Ilmeisesti nämä päätökset olivat nyt sitten vääriä.

"Olen sen ikäinen, että nyt on aika miettiä, mitä elämältä todella haluan" (=yli kolmevitonen, mutta alle nelikymppinen).

"Olen tullut siihen tulokseen pitkään mietittyäni, että haluan varmaankin naimisiin ja lapsia, mutta en näe sen tapahtuvan sinun kanssasi."

"En uskonut, että olisi mahdollista ihastua johonkin toiseen, mutta näin kuitenkin kävi."

"En ajatellut, että joku muu voisi minusta vielä kiinnostua romanttisella tavalla. Onhan se imartelevaa."

"Joka tapauksessa, vaikka en ole varma mitä muutoin tapahtuu, olen varma, että meidän tarina on päätöksessä. Tai ainakin se jatkuu hyvin erilaisena ja mahdollisesti ystävyytenä. Jos se on mahdollista."

Nuorta sukupolvea lainatakseni: "WTF?" Mistä tässä on oikein kyse?

Todella alhaista. Tässä on kyse aivan toisen kokoluokan pettämisestä, kuin pussailusta naapurin pojan kanssa (mitä on tapahtunut) tai toisen miehen sänkyyn hyppäämisestä (mitä kuulemma ei ole tapahtunut).

Tässä on petetty koko parisuhteen perustana seisseet periaatteet, ne lupaukset tulevaisuuden toiveista ja unelmista, joiden varassa kahden ihmisen on ollut tarkoitus rakentaa koko loppuelämä. Olen itse nähnyt asian niin, että koko tämän ajan olemme harjoitelleet loppuelämäämme varten. Kaikki vastoinkäymiset niin terveydessä, työssä kuin ihmissuhteissa olemme kestäneet ja tyrmänneet yhdessä.

Tien piti olla auki ja kaiken piti olla varmaa.

Olen tällä hetkellä hyvin sekaisin, enkä ole enää mistään varma.

Elämä ei mahdu pahvilaatikkoon

Siinä se on lattialla. Möllöttää. Tyhjä pahvilaatikko.

Noin tunti sitten selvisi, että nyt se on ohi. Kiitos käynnistä ja näkemiin. Tältä siis tuntuu, kun parisuhde päättyy yhdessä rysäyksessä. Tunteet myllertävät sisällä ja "juhlallista" "päätöstä" on edeltänyt tuntien itkuinen ja tunteiden vuoristoradan kyllästämä keskustelu siitä, mitä on tapahtunut ja tapahtumassa.

Tämä on todella syvältä. Silmät ovat itkusta turvoksissa, eikä järki kulje lainkaan. Kytkin luistaa ja iso pyörä vain sutii.

Nyt pitäisi jotenkin ymmärtää, miksi näin kävi, jotenkin hommaan on saatava järkeä. Toinen sanoo, ettei rakasta enää samalla tavalla kuin ennen. Välittää kyllä, muttei rakasta. Laiha lohtu.

Sanoja ei ole. Vaikka olisikin, eivät ne riitä kuitenkaan. Tyhjä pahvilaatikko lattialla ilkkuu tylysti, enteilee tulevaa.

Elämä ei mahdu pahvilaatikkoon.

* * *