Kun enimmät puheet on puhuttu ja päätökset tehty, on toiminnan aika. Talo meni siis jo aiemmin myyntiin ja jo viikon kuluessa tärppäsi. Suosittelun perusteella valitsemamme välittäjä taiteili lähtöhinnan sen verran hyvin kohdalleen, että talo lopulta varmaankin myi itse itsensä.
Viiden vuoden sijoituksen vuosituotto: 9,8 %. Ei paha.
Aikaa muuttoon viisi viikkoa. Uudesta osoitteesta ei tietoakaan. Paha.
Nyt alkaa tiukka asunnon metsästys ja vähitellen alkaa tajuntaan tunkea myös tosiasia, että tavaraa on kertynyt aivan älyttömästi. Siis aivan posketon määrä. Tarpeellista ja tarpeetonta.
Ristiriita tulee siitä, että en halua luopua mistään vain sen takia, että joku on tehnyt minulle ikävän tempun.
Edessä on siis suuri varastointiprojekti. Pakkaan kaikki tavarat pahvilaatikoihin ja otan itselleni varastotilaa. Lähimmät sukulaiseni saavat varautua ottamaan vastaan pahvilaatikoita. Tai esimerkiksi kahdet laskettelusukset ja monot. Onneksi he ymmärtävät.
Mihinkähän hittoon sitä tästä seuraavaksi joutuu?
Onnea! Usko, onnea on päästä eteenpäin.
VastaaPoistaMinua odottavat uudet seinät. Vanhat ovat vain valitettavasti yhä harteilla.
Ensin kipuilin muuttoa omasta, kauniista kodistamme. Kun ymmärsin, että niiden kaikkien hyvien muistojen joukkoon oli soluttautunut myös tämä prosessi, aloin kaivata uutta.
Minä raijaan mukanani myös vanhaa, laatikkotolkulla. Mutta se mikä oli "meidän", siitä täytyy nyt vain tehdä "minun". Ja toivon, etten vuoden päästä mieti mm. kuka, missä ja milloin hankki minkäkin/joi/söi milläkin ruokailuvälineellä/lasilla/kipolla ja kupilla... Ja voin vaikka katsoa valokuvia ilman sitä greipin kokoista itkumöhkälettä kurkussa.
Huoh.
Valokuvat tuntuvatkin olevan ehkä kaikkein kinkkisin juttu. Esineet ovat kuitenkin vain esineitä, ja niihin voi varmaan myöhemmin suhtautua myös sellaisina. Sen sijaan valokuvissa ja valokuva-albumien kommenttiraidalla tuntuu olevan kaikki ihan liian läsnä. Ehkä vedämme pitkää tikkua niistä ja ne saavat kerätä varastossa pölyä vielä aika pitkään...
VastaaPoista