Näistä ensimmäisenä vasaran alle menee talo. Tarjolla on siis kaksikerroksista maalaistaajamaunelmaa Helsingin ulkopuolelta noin 125 neliön ja viiden huoneen verran. Omakotitaloidylli siirtyy nyt hamaan tulevaisuuteen, kun edessä on mitä suurimmalla todennäköisyydellä jälleen vuokra-asumista Helsingissä. Lähellä työtä, lähellä jotain, mikä pitää järjissä.
Maalla asuminen on mukavaa, kun kaikki on hyvin. Yhtäkkiä, kun olet yksin isossa talossa, se on helvettiä. Vähäiset ystävät ovat 50 kilometrin päässä, iltaelämää ei ole, minnekään ei tässä lamaantuneessa mielentilassa tule lähdettyä. Olet ympäriltäsi murentuneen elämäsi vankina, muistojen umpiossa, jossa jokainen valokuva, matkamuisto ja yhteinen hankinta muistuttaa tähän asti suurimmasta epäonnistumisestasi.
Nyt tämä maalaisunelma tuntuu entistä vähemmän kodilta. Se on enää kulissi, joka suojaa yksityisyyttä ja tuskaa, joka muutoin näkyisi koko maailmalle. Nyt jo ahdistaa, miten iso projekti on pakata koko elämä (ja heittää osa siitä pois) ja ahtaa se johonkin itsepalveluvarastoon ja noin neljäsosaan entisestä tilasta.
Tavaroilla ei onnea saa, mutta esimerkiksi erilaisten harrastusvälineiden säilöminen ja käyttö (tästä myöhemmin ehkä lisää) tuottanee vastaisuudessa ongelmia. Tällä hetkellä noin 15 vuotta kestänyt aktiivinen koriste-esineiden tai DVD-elokuvien keräily ei tunnu kovin järkevältä vedolta. Se oli erittäin järkevää silloin, kun asumapinta-alaa oli se vähintään 80 neliötä (eli viimeiset 15 vuotta).
Luopuminen alkaa nyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti