Näyttö

Viime sunnuntaina oli ensimmäinen näyttö. Valitsemamme kiinteistövälittäjä on pätevä ja hänellä vaikuttaa olevan kaikki edellytykset saada talo myytyä.

Siinä olivat hyvät uutiset. Huonot uutiset ovat ne, että tällä paikkakunnalla ja alueella tilastojen mukaan kämpät liikahtavat noin 1-5 kuukauden kuluessa ensiesittelystä. Ja lähtökohtaisesti sekin tilasto valehtelee, koska jos välittäjä/firma vaihtuu, tilasto nollautuu.

Uutisen kuultuani kelasin jo pahimmat kauhuskenaariot mielessäni. Nyt kun näyttää joka tapauksessa siltä, että toinen on muuttanut pois - jos ei jo kokonaan fyysisesti niin ainakin henkisesti - pikaisen tarkistuslaskennan perusteella minulla ei ole muuta paikkaa tai vaihtoehtoa kuin jäädä talovahdiksi tänne korpeen. Autolla pääsee töihin, mutta takaraivossa tanssahtelee etiäinen, että lähipäivinä ja viikkoina työpäivät saattavat venyä pitkähköiksi.

Jo nyt, lyhyen yksinasumisen jälkeen entinen turvallinen ja lämmin koti on todella ahdistava paikka.

* * *

Niin, se ensimmäinen näyttö. Juuri ennen sovittua ajankohtaa ja poistuessani väljemmille vesille törmäsin potentiaalisiin ostajiin. Ensimmäinen kandidaatti oli kolmen hengen perheyksikkö, jossa oli myös juuri ja juuri kävelevä lapsi. Viipyilin postilaatikolla juuri sen verran aikaa, että näin myös toisen ostajakandidaattikaksikon. 

Ei olisi pitänyt. Pariskunta oli aivan kuin minä ja avovaimoni asuntomme ensinäytöllä, sekä ulkoiselta olemukseltaan että aikomuksiltaan. Vaikka näin pariskunnan vain etäältä, ilma karkasi palleastani. 

Ajoin autolla pois läheisen teollisuusalueen parkkipaikalle ja itkin vuolaasti.

Kaksi askelta eteenpäin ja yksi taaksepäin. Tällä hetkellä se kuvaa selviytymistarinani käsikirjoitusta aivan liian osuvasti.