Olen hengissä.
Ajattelin tulla kertomaan sen tänne ihan reaaliaikaisesti eli 14.11.2011 aamuyöllä, odottaessani jälleen mielenkiintoista maanantaiaamua leipätyöni parissa. Niin, tunnistan edelleen riekaleisen elämäni keskeltä tiettyjä vakioita, jotka eivät ole muuttuneet: olen edelleen yökukkuja.
Reilussa puolessa vuodessa on ehtinyt tapahtua paljon, mutta hyvin monet asiat ovat myös ennallaan. Jotkut ovat kyselleet sekä kommenteissa että viestein, että jatkanko vielä blogin kirjoittamista.
Jatkan.
Materiaalin puutteesta se ei ainakaan jää kiinni, koska olen aiemmin mainitsemillani päiväkirjamerkinnöillä täyttämässä jo viidettä Moleskineäni. Olen kuitenkin maaliskuun lopusta lähtien purkanut ajatuksiani paperille, ja osan olen jakanut ammattiauttajan kanssa niissä muutamissa istunnoissa, joissa olen kokenut hyödylliseksi vierailla.
Kaikkea en kuitenkaan viitsi paljastaa tässä blogissa, mutta aion ja haluan jakaa osan puolijulkisesti, koska uskon, että joillekin siitä voi olla apua. En aio jatkossakaan esiintyä minkäänlaisena parisuhteiden tai parisuhteettomuuden asiantuntijana, vaikka blogin nimikin siihen viittaa. Jätän tulkinnat ja pohdinnat avoimeksi ja jos joku niistä saa kiinni, hyvä niin.
Olen myös lukenut mielelläni kommentteja, joita on harvakseltaan pudonnut eri postauksien perään. Ne ja muutamat pitkät henkilökohtaisemmat viestit, jotka ovat päätyneet sähköpostiini, ovat olleet rohkaisevia. Tunnen hyvin paljon sympatiaa niitä kohtaan, jotka ovat joutuneet kokemaan vastaavia tunneryöppyjä tai ovat kyenneet rämpimään ahdingon suosta murheen alhoon, jossa sentään maa on hieman kantavampaa.
En kuitenkaan, anonymiteettini säilyttääkseni, valitettavasti voi vastata henkilökohtaisesti etenkään sähköposteihin, mutta pyrin vastaamaan kommentteihin, joita omat kirjoitukseni herättävät. Kommenteissa saa toki esittää kysymyksiäkin, en sensuroi mitään, enkä edellytä muiltakaan henkilöllisyyden paljastamista.
Olen tällä hetkellä sellaisessa vaiheessa tämän "prosessin" kanssa, että pystyn jo ruotimaan asioita ilman enempiä kirosanoja ja ajoittain jopa objektiivisesti. Aion silti postata hieman takautuvasti, koska pidän edelleen alkuperäisestä suunnitelmastani luoda jonkinlainen kronologia tapahtumille ja jäsentää viimeisen reilun 8 kuukauden surut, ilot, helpotukset ja ajoittaisen turtana olemisen tilan jotenkin järkeväksi kokonaisuudeksi. Sinne väliin mahtukoon pohdintaa myös tulevaisuudesta, ehkä jotain kepeämpääkin jutustelua, hömppää ja mietintää siitä, miksi naiset ovat jostain aivan muualta kuin miehet.
Älkööt kukaan ottako niitä tiettyjä kirjoituksia henkilökohtaisesti. Musta huumori ja sarkasmi ovat osa minua.
Ajastan tämän postauksen osaksi edellisten jatkumoa, mutta älkää antako päivämäärän hämätä. Kevät kääntyi kesäksi, kesä pakeni syksyn tieltä ja tällä hetkellä talvi antaa odottaa itseään, toisin kuin viime vuonna.
Tärkein asia on silti nytkin päällimmäisenä mielessä.
Olen hengissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti