Olipahan loma.
Talvilomani ajoittui huhtikuun loppuun, reilua viikkoa ennen vappua. Aikaisemmin pohdin, että mitähän lomailusta tulee.
No pakkaamista ja itkuahan siitä tuli. Eikä varsinkaan mitään seikkailumatkaa entisten vuosien tapaan.
Enpä muista, milloin viimeksi ajatus lomasta olisi tuntunut yhtä vastenmieliseltä. Kello tikitti kuitenkin vääjäämättä kohti muuttopäivää, joten oli vain suoristettava ryhti ja suolistettava kämppä.
Siinäpä se viikko sitten menikin iloisesti pahvilaatikoiden, roskien ja irtotavaran keskellä. Exä kävi yhtenä päivänä keräilemässä omat tavaransa ja vaatteensa kasaan ja teimme keittiössä tasajaon.
Emme riidelleet yhdestäkään omistamastamme esineestä. Ehkäpä exänikin tunsi syyllisyyttä, eikä sortunut pikkumaisuuksiin, koska sillä hetkellä minä olin meistä se ilottomampi, ahdistuneempi ja murtuneempi.
Muutenkin maallisessa omaisuudessamme oli selkeä jako "minun" ja "hänen" tavaroihin, vaikka kaikki yhdessä olikin hankittu. Käytännössä kaikki taide jäi hänelle, minulle jäi musiikki ja elokuvat. Minulle jäivät luonnollisesti hankkimani keräilyesineet ja hänelle käsilaukkukokoelma. Huonekaluista merkittävä osa päätyi myyntiin tai lahjoitettiin sukulaisillemme. Ehkä näin oli parempi, koska tavaraa oli yksinkertaisesti vain niin paljon.
Puskin päivät läpi lähinnä tahdonvoimalla.
Laitoimme osan tavaroista, kuten valokuvat ja yhteiset matkakirjat yhteen laatikkoon ja kirjoitimme mustalla vandaalitussilla päälle tekstin "Yhteishuoltajuus". Groteskin ironista, kun sillä hetkellä tuntui, että minulla ei ole enää mitään yhteistä, eikä varsinkaan mitään intressejä tähän naiseen.
Laatikko päätyi varastoon muiden tavaroideni sekaan. "Yhteishuoltajuus" henkisesti tarkoitti samaa kuin "minun varastoima" fyysisesti.
Tällöin ajattelin jälleen kerran lapsia ja isompaa perhettä, joka jäi perustamatta.
Olin hetken aikaa makaaberilla tavalla onnellinen siitä, että meillä ei ollut jälkikasvua todistamassa tätä loputtomalta tuntuvaa näytelmää, jonka väliaikaankin tuntui olevan vielä kohtuuttoman pitkä matka.
Ei enää koskaan tällaista lomaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti