Koti

Kun 124 neliöstä lähtee liikkeelle, on selvää, että uuteen asuntoon eivät kaikki tavarat mahdu. Kampetta riittää. Itsepalveluvarasto pelastaa. Molemmat meistä, minä ja exäni, ovat nyt asunnottomia, mutta vain minä olen koditon.

Oh, the irony.

Äiti ja isä pitivät pojastaan huolta. Koska, iästä riippumatta, loppupeleissähän sitä jokainen lapsi vanhemmilleen on juuri sen kaltainen kuin tuossa yläbannerissa veikeästi hymyilevä muksukin on.

Se oli selvää, että kämppä oli joka tapauksessa hankittava. Elin siis kaksi viikkoa irtolaiselämää, kunnes tärppäsi. Kiikarissa uudiskohde, joka välittömästi valmistuttuaan oli yksityiseltä vuokralla.

Tässä vaiheessa minulla ei ollut mitään rahkeita päättää siitä, mihin haluaisin pysyvämmin asettua ja miten asua. Vuokrakämppä oli siinä mielessä ideaaliratkaisu.

Uuden kämpän hankinnan jälkeen edellisen muuton haavat aukesivat. Kipeää teki myös varastosta tavaroiden siirtely uuteen asuntoon, joka on uusi koti. Tai ainakin paikka, jota on vähitellen henkisesti ryhdyttävä mieltämään kodiksi.

Tässä onkin se jännä juttu, että koti ei ole paikka, jossa ihminen asuu ja missä ne tavarat ovat. Kotiin liittyy erityisen läheisesti perhe. Se voi olla yhden ihmisen perhe, kaksi ihmistä, kolme tai useampia, aikuisia, lapsia.

Joka tapauksessa "perhe".

"Koti"-sanaan kytkeytyy automaattisesti emotionaalinen side, kliseenkin mukaan koti on siellä missä sydän on.

Jotenkin on vain asennoiduttava niin, että siellä missä jatkossa asun, on hyvä ja turvallinen olla. Se on paikka, jonne mennessä tunnen huononkin päivän jälkeen hyvää mieltä siitä, että minulla on koti, jossa murheet unohtuvat. Paikka, jossa nukkua yön yli, ladata akut ja ottaa taas seuraavana päivänä maailman ja elämän haasteet vastaan.

Näinhän ei tietenkään ole, kun olen vieläkin herkässä ja haavoittuvaisessa tilassa. Minulla ei yksinkertaisesti ole henkistä varmuutta siitä, että olenko nyt kotona. Se on aika kova paikka.

Kysykääpä itseltänne, oletteko kotona.

Vastaus ei ehkä ole aivan yksiselitteinen.

Jos ensin elämästä murenee ihmissuhde ja sitten se ympäristö, jossa käytännössä vietät enimmän vapaa-ajan, jossa on se turvallinen nukkumapaikka, on aloitettava ikään kuin alusta.

Onko se uusi paikka koti?

Yöuniani en aio menettää, mutta voi olla, että uudesta asunnosta huolimatta menee vielä hetki, ennen kuin olen kotona.

Eron fysiologiaa

Ero vaikuttaa ihmiseen paitsi psyykkisesti myös fyysisesti.

Psyykkisten muutosten kirjo vaihtelee, mutta kaikille ne ovat yleensä itsestään selviä ja jollain lailla selitettävissä.

Itsetunto on heikompi. Ahdistavimpina hetkinä rintaa ja kurkkua kuristaa, mietit asioita enemmän. Ylimietit. Otat asiat vakavammin kuin pitäisi. Unohtuu se huumori, unohtuu nauraa, unohtuu hengittää. Peruselämistä on opeteltava paljon uudestaan.

Sen lisäksi, kuin kaupantekijäisinä, saat ne fyysiset muutokset. Lisääntynyt syöminen tai ruokahalun häviäminen. Kassan kautta kotiin.

Minulle ei ole tapahtunut kumpaakaan.

"Mies, jolle ei koskaan tapahdu mitään."

* * *

Missään vaiheessa eroprosessin aikana ei ole ollut ruokahalun kanssa ongelmia, mutta nyt ei ole edes se pelätty ylensyönti tai lohturuoka ollut ongelma. Pelkästään muuttoviikko laihdutti 6 kiloa pois. Pelkästään se fyysinen työ, tavaroiden kantaminen ja ruokailun vähälle huomiolle jääminen laihdutti kuin itsestään. Sinä aikana tuli juotua runsain mitoin vettä, kun toukokuun alussa oli todella kova helle, erityisesti muuttoviikonloppuna, joten nestehukkakin teki varmasti tehtävänsä. Nesteet kuitenkin palaavat perinteisesti takaisin.

Nukun yöni hyvin. Täysin normaalissa vuorokausirytmissä. En heräile yöllä, enkä näe painajaisia. Ehkä se johtuu siitä, että päivisin mieli aktiivisesti käsittelee kaikkia asioita, joten öihin jää siten todellista lepoaikaa.

En tiedä.

* * *

Käsien iho voi todella huonosti. Paitsi että vesi rasittaa ihoa, myös kantaminen rasittaa lihaksia ja käsiä. Pahvilaatikoiden viillot sormissa ja käsivarsissa näkyvät kauas. Rystyset hajoavat, iho lähtee sormenpäistä ja sormista. Muutenkin kädet ovat hyvin epämääräisessä kunnossa, rakoilla, mutta eivät ole kuitenkaan todella vastenmieliset. Ne näyttävät työtä tekevän ihmisen käsiltä.

Kädet reagoivat muutenkin ihmisen hermoston kanssa synkassa. Hermostuessa joidenkin kädet hikoilevat tai kuivuvat. Ihosi fysiologia heijastelee yllättävän paljon elämääsi. Pintaverenkierron muutokset tai kynsinauhojen repiminen stressissä. Elät käsilläsi tätä elämää.

Ääreisverenkiertoni on erittäin hyvä. Käteni eivät ole koskaan kylmät tai nihkeät, eikä iho ole aiemmin reagoinut mitenkään muutoksiin - ilmaston tai muihinkaan. Paitsi nyt. No, kieltämättä ilmassa on hieman muutoksen havinaa.

* * *

En ole dieetillä.

Paino on silti vähentynyt.

Housut roikkuvat, mutta naamassa on edelleen tuttu pyöreys, mikä ärsyttää. Hyvä juttu on se, että vyötärölinjasta pitää ottaa ns. löysät pois vyöllä. Huono juttu on se, että vaatekaupassa pitäisi ravata alvariinsa ja kesken kaiken ei tee mieli garderobia radkaalisti uudistaa. Kun ei tiedä, onko laihtuminen jatkuvaa tai mihin kohtaan se loppuu. Lyhyessä ajassa kun laihtuu, eron tuntee ja näkee. Painonpudotus on rajua. En silti odota, että muutos on pysyvä, koska paino ja lihaskunto on sellainen asia, jota ihminen voi itse säädellä hyvinkin paljon.

* * *

Tiesin, että olen psyykkisesti muuttunut mies. Nähtäväksi jää, koenko enemmän myös fyysisiä muutoksia tai jotain sellaista, mikä ei vielä tähän mennessä ole ilmennyt.

Seuraan tilannetta pelonsekaisella mielenkiinnolla.

Muuttopäivä

Kun olimme saaneet myytyä talon, myyntipäivästä oli noin yksi kuukausi aikaa etsiä uusi asunto, hoitaa juoksevat asiat, tehdä omaisuudenjako ja lopulta tyhjentää tuleva entinen kotimme irtaimistosta.

Tein sen kaiken käytännössä yksin.

Muutossa toki exä oli hieman apuna, viemässä omansa pois ja hävittämässä tarpeettomaksi käynyttä tavaraa, joka ei tulisi menemään kummankaan uuteen asuntoon. Olimme onnistuneet keräämään paljon hävitettävää roskaa, millä ei ollut mitään järkevää käyttöä. Kaikki kamppeet ulos. Olimme neljäntoista vuoden ajan säilöneet elämäämme paljon turhuutta.

Loistava metafora.

Vaikka ulkopuolisesta saattoikin näyttää siltä, että siinä kannettiin vain muuttolaatikoita, käytännössä siinä perattiin koko elämä. Kaikki se, mitä on tähän aikuisikään mennessä tehnyt. Tietyt asiat, joita ei voi hävittää, kuten muistot ja tuntemukset, revittiin väkisin auki. Tässä tehtiin kovalla kädellä inventaariota sekä tavaroista että elämästä.

Yllättävän vaikea savotta.

H-hetken koittaessa muutto meni niin, että yhdessä viikonlopussa talo oli tyhjä. Viimeisenä projektina tyhjensin lämpimän ulkovaraston, kun uudet asukkaat kantoivat jo siivousvälineitä ja joitakin omia tavaroitaan sisään. Siinä vaiheessa, kun viimeinen autokuormani oli ääriään myöten täynnä ja avainten luovutushetki tuli, kaikki patoutuneet tunteet ryöpsähtivät pintaan.

Jostain sieluni syövereistä purkautui ilmoille lohduton itku.

Aivan hirveä tilanne.

Edessäni, entisen kotini kynnyksen sisäpuolella seisoi nuori perheenäiti, uuden kotinsa ja perheensä pää. Hetkeä aiemmin hän oli näyttänyt huolettoman innokkaalta, tuoreelta asunnonomistajalta ja kahta sekuntia myöhemmin lähinnä siltä kuin kuristaisin hänen kurkkuaan.

Myös hän nieleskeli kyyneleitä, kun vilpittömästi toivotin itkuni seasta tuleville asukkaille hyvää jatkoa ja onnellista elämää. Kuulostin varmaankin todella uskottavalta, kun yritin vakuuttaa, että se asunto tekisi myös uudet asukkaat yhtä onnelliseksi kuin se oli meidätkin hetkeksi tehnyt.

Varmasti eräs elämäni rankimmista hetkistä, ellei rankin.

Siinä oli todellinen "closure". Kaikki oli päätöksessään. Jäljellä vain ikuisuudelta tuntuva ajomatka Helsinkiin ja loppujen tavaroiden siirto varastoon.

Se pieni voiton tunne siitä, että asunto saatiin nopeasti myytyä muuttuikin uudeksi epätoivoksi ja ahdistukseksi siitä, että nyt se on tosiaan tässä. Koko elämä ja arkirutiinit tulisivat muuttumaan, koska ei ollut mitään käsitystä siitä, missä se seuraava etappi on. Mihin asettua? Mihin ryhtyä rakentamaan loppuelämää?

Se koettelee.

Viimeinen kuva entisestä kodista ennen lähtöä. Ovi tulevaisuuteen on auki.

* * *

Ironista kyllä, kolme päivää ennen muuttoa kävin elämäni parhaalla keikalla katsomassa Rushia. Reiluksi kahdeksi tunniksi sain verraten hyvien ystävieni kanssa paeta kaikkea sitä, mikä omaa elämää riipaisi.

Rush Helsingissä Hartwall Areenalla 4.5.2011

Sai elää ja hengittää musiikkia ja rytmiä. Pystyi antautumaan musiikin vietäväksi.

Se oli hienoa, mutta muistutus taas siitä, mitä oma elämä ja arki oli, tuli ihan liian nopeasti. Normaalisti näin hienon kokemuksen jälkeen olisin leijunut kaksi kuukautta, mutta nyt oli aikaa kaksi päivää valmistautua siihen, että olisin asunnoton.

Haluaisin silti joskus nauraa yhtä leveästi kuin kitaristi Alex Lifeson tämän videon alussa.