Juhis?
Tarinani hahmottuu parhaiten, kun seuraat ground zero -tunnisteita. Niissä on enimmäkseen eron taustoja, seurauksia, ihmiskuvausta ynnä muuta kiintoisaa.
Miksi blogin postaukset laahaavat vielä ajallisesti jäljessä?
Kirjoitan päivittäin päiväkirjaa, jossa puran ajatuksiani ja tunteitani. Homma tapahtuu siten, että kirjoitan käytännössä vain irrallisia ajatuksia ja lauseidenpätkiä paperille miltei sillä hetkellä, kun ne tulevat mieleen. Kaikki nämä lyhyet mukavat, kipeät ja pohdintaa herättävät ajatukset avaan sitten isommaksi päiväkirjamerkinnäksi. Ja lopulta postaan ne myös blogiin.
Tämä auttaa minua. Se auttaa jäsentämään ajatuksia, jotka sattuneista syistä tulvehtivat välillä hieman kontrollitta päästäni ulos. Kirjoittaminen on terapeuttista. Ja vaikka postaukset ovat blogiin asti päätyessään aikaleiman mukaan myöhässä, ne ovat ajatuksiani siltä ajanhetkeltä, joka postauksen ylälaidassa lukee.
Jossain vaiheessa varmasti tulee aika, jolloin voin kirjoittaa myös päivän triviaaleimmista asioista melkein reaaliajassa, mutta ainakin aluksi haluan kirjoittaa oman itseni takia nykyisen elämäntilanteeni aiheuttamista ajatuksista, vaikkakin hieman myöhässä. Jäsenneltynä ne asiat palvelevat paremmin minua itseäni, mutta myös mahdollisia lukijoitakin.
Kommentteja? Keskustelua?
Kuka tahansa voi kommentoida anonyyminä. Koska kommenttien tulva ei varsinaisesti päätä huimaa (enkä sitä odotakaan), luen kaikki ja vastaan kaikkiin kysymyksiin. Kynnys kommentoida on tarkoituksella tehty mahdollisimman matalaksi, joten sana on vapaa.
Miksi olen listannut muoti- tai lifestyleblogeja linkkilistaan?
Koska välillä on mukava lukea kevyempiä tekstejä. Pidän myös kyseisiä blogeja kirjoittavien naisten asenteesta, huumorintajusta tai joistain muista heidän blogeistaan henkivistä positiivisista asioista. Ei elämä saa olla liian vakavaa.
Sitä paitsi, yllättyisitte, jos tietäisitte esimerkiksi kaikkien aikojen top10-leffalistani...